Eri asemallit ovat tulleet tutuiksi suurlähettiläs Olga Dibrovalle, mutta hän kokee työskentelevänsä ensi sijassa pysyvän rauhan eteen. Suomalaiset eivät viivytelleet Ukrainan avustamisen aloittamisessa eikä auttamishalu ole laantunut, Dibrova iloitsee.
Suurlähettiläs Olga Dibrova sytyttää pöydälle kaksi Ukrainan väreillä ja rauhanmerkeillä koristeltua kynttilää. Ne ovat lahja helsinkiläiseltä koululaiselta, joka myi itse tekemiään kynttilöitä ukrainalaisten tukemiseksi.
Helsingin Kulosaaren lähetystörakennuksen ulkopuolella on kaunis ja rauhallinen talvipäivä. Haastattelun kanssa samalla kellonlyömällä on alkamassa myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin puhe.
Suurlähettilään mukaan ne puheet kyllä tiedetään, eikä hänellä ole tarvetta siirtyä television ääreen edes viran puolesta.
– Vaikka taistelu vielä jatkuu, minusta Ukraina on jo puolustanut oikeuttaan noudattaa omaa suunnitelmaansa. Joten emme anna Putinin sekoittaa tätäkään suunnitelmaa (haastattelua), hyväntuulinen Dibrova sanoo.
Hänen mukaansa paljon suurempi tapahtuma oli koettu edellisenä päivänä, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vieraili Kiovassa. Muutaman tunnin pikavisiitin merkitys oli suuri myös aivan tavallisten ukrainalaisten kannalta, Dibrova vakuuttaa
Vuosi sitten 24. helmikuuta Ukrainan Helsingin-suurlähetystössä, jonka arkkitehtuuri kielii vahvasti sen entisestä isännästä DDR:stä, elettiin hektisissä ja epäuskoisissa tunnelmissa. Dibrovan mukaan kaikki työntekijät olivat paikalla viimeistään aamuviideltä.
– Kauhu, hän tiivistää aamuyön tunnelman tuolloin.
Viestit sukulaisilta kertoivat Venäjän hyökkäävän laajalla rintamalla monesta ilmansuunnasta. Yhteys valtionjohtoon Kiovassa oli aluksi poikki.
Huolestuttavista tiedoista huolimatta Dibrova vakuuttaa, että lähetystössä ei ollut ketään, jonka mielestä olisi pitänyt tehdä jotain muuta kuin taistella ja puolustautua.
Tapahtunutta ei kuitenkaan ehditty jäädä kovin pitkäksi aikaa kauhistelemaan, sillä työtä riitti. Dibrova alkoi viritellä yhteyksiä Suomen valtionjohtoon. Tapaaminen presidentti kanssa järjestyikin jo heti seuraavaksi päiväksi.
