Suomessa ei saa kerätä rahaa rahankeräyslain mukaisesti Ukrainan asevoimille tai siellä vapaaehtoisina oleville suomalaisille. Ukrainassa vapaaehtoisena taistellut Henri kertoo, mitä siitä seuraa.
Ukrainassa vapaaehtoisena taistellut Henri kertoo, että suomalaiset ovat Ukrainassa varusteiden takia epätasa-arvoisessa asemassa, sillä selviämiseen tarvittavia varusteita ei ole eikä niitä aina edes ole pystynyt ostamaan.
– Totta kai joka päivä Ukrainassa varauduin, että voin kuolla minä hetkenä hyvänsä. Käytin kaiken omaisuuteni ennen lähtöä varusteiden hankkimiseen, Henri kertoo.
Henrin nimi on muutettu hänen yksityisyytensä suojelemiseksi. Hänen oikea nimensä on MTV Uutisten tiedossa.
Ukrainassa taistelevat suomalaiset ovat lähteneet vapaaehtoisesti. Suomen valtio on useaan otteeseen korostanut, ettei Ukrainaan lähtöä millään tavalla suositella.
Silti suomalaisia on Ukrainaan lähtenyt ja lähtee edelleen.
Halu auttaa Ukrainaa sai Henrin menemään Ukrainaan. Hän kertoo palanneensa takaisin Suomeen vuoden 2024 lopussa, kun hänen ryhmänsä hajosi ja tuntui siltä, että "pitää lähteä pois, kun vielä voi".
Henrin mukaan nyt suomalaisia palaa takaisin enemmän kuin on sinne lähtijöitä.
– Alussahan moni lähti sinne, mutta nyt kokemukseni mukaan suunta on toisenlainen. Suomalaisia on vähemmän ja vähemmän etulinjassa, enemmänkin tukirooleissa tai joissain organisaatioissa.




