Näyttelijä Ulla Tapaninen joutui eräänlaiseen kriisiin Viiden jälkeen -ohjelmassa keskiviikkona.
Muun muassa Muumimamman ja Pakastaja-Elvin rooleistaan tunnettu Ulla Tapaninen juhlii tänä syksynä monia tasakymmeniä: hän täyttää pian 70 vuotta, on ollut näyttelijänä 50 vuotta ja aloitti suositut Lava-ammuntaa-esitykset 30 vuotta sitten.
Juontaja Lauri Kottonen kysyi Tapaniselta lähetyksessä, onko luvuissa aihetta ikäkriisiin.
– Ei minulla ole ikäkriisiä ollut ikinä, Tapaninen vastasi.
Onko mitään muita kriisejä, joita haluaisit tähän alkuun jakaa?
– Ei nyt ole sen kummemmin. En nyt muista. Minä olen aika kriisitön tapaus, Tapaninen jatkoi.
Tapaninen totesi suhtautuvansa 70 ikävuoteen lukuna.
– Minä olen syntynyt 70 vuotta sitten, ja siihen janaan on mahtunut paljon kaikenlaista. Ja näyttää, että jatkuu samanlaisena. Tässä tönötän ihan huulet punattuna, ja pirtsakkana koitan olla, Tapaninen naurahti.
Lähetyksen päätteeksi Kottonen kysyi vielä kertaalleen, oliko Tapanisella tullut lähetyksen aikana mieleen mainittavia kriisejä.
– Voisihan tämä ohjelma vähän pidempi olla. Semmoinen kriisihän tässä nyt on, että kun minusta tuntuu, että tämä loppuu kohta, Tapaninen vastasi kieli poskessa.
– Voin lähettää mainos-TV:lle palautetta, että liian lyhyt [ohjelma], Tapaninen päätti.
