Helsingin Ullanlinnan taposta epäillyn 48-vuotiaan miehen lääkärinoikeuksia rajoitettiin Valviran päätöksellä huhtikuussa 2014 vajaaksi vuodeksi. Asia ilmenee sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran asiakirjoista.
Valvira teki päätöksensä sen jälkeen, kun se oli saanut toukokuussa 2013 ilmoituksen, jonka mukaan lääkäri vaarantaa mahdollisesti potilasturvallisuuden työssään. Tuolloin mies työskenteli erikoislääkärinä julkisen sektorin poliklinikalla Uudellamaalla.
Valviran päätös rajoittaa miehen lääkärinoikeuksia oli voimassa huhtikuusta 2014 maaliskuuhun 2015.
Lue myös: Yritti lastata ruumista autoon naapurien silmien edessä – tämä Ullanlinnan henkirikoksesta epäillyn toimista juuri ennen kiinniottoa tiedetään
Valmistui lääkäriksi 2000-luvun alkupuolella
Mies oli toiminut lääkärinä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vuodesta 2003 lähtien. Hän oli saanut joulukuussa 2000 oikeuden työskennellä lääkärinä perusterveydenhuollossa lisäkoulutuksen aikana.
Laillistetuksi lääkäriksi hän valmistui elokuussa 2006. Sen jälkeen hän erikoistui vielä psykiatriaan ja huhtikuussa 2008 hänestä tuli psykiatrian erikoislääkäri.
Mies työskenteli vuonna 2003 Porvoon sairaalan psykiatrisessa yksikössä erikoislääkärin sijaisena ja apulaisylilääkärinä vuosina 2009–2011. Hän työskenteli yhä Porvoon sairaalassa päivystävänä lääkärinä, kun hänestä tehtiin ilmoitus Valviraan vuonna 2013.
Oman yrityksen mies perusti vuonna 2012. Loppuvuonna 2011 hän aloitti työt yksityisellä lääkäriasemalla samalla, kun hän teki töitä julkisella puolella.
Lue myös: Ullanlinnan henkirikoksesta epäilty mies kiisteli lastensa huoltajuudesta ex-vaimonsa kanssa – lasten äiti koki miehen uhkaavaksi ja hyökkääväksi
Lääkäri piti herättää vuorojen jälkeen
Porvoon sairaalan johtaja kertoi Valviralle antamassaan selvityksessä, että mies oli tarkka työssään ja hän tutki päivystykseen saapuvat potilaat oikein. Lausunnossaan johtaja kuitenkin totesi, että mies piti usein herättää päivystysvuorojen jälkeen, koska hän ei ollut tehnyt raporttia seuraavalle vuorolle.
