Uuden Musiikin Kilpailussa paikasta Euroviisuissa kisaa seitsemän suomalaista artistia ja bändiä.
Laulaja-lauluntekijä Viivin UMK-kappale Aina julkaistiin tiistaina 14. tammikuuta.
Artisti kertoo Huomenta Suomen haastattelussa, että kappaleesta on tullut paljon positiivista palautetta. Viivi iloitsee siitä, että kappale on herättänyt tunteita monissa kuulijoissa.
– Moni on kertonut alkaneensa itkemään, Viivi kertoo.
Lue myös: UMK:n vuoden ensimmäinen balladi julki – sai raikuvan vastaanoton: "Suomesta lähtee harvoin tällaista"
Kilpailukappale on Viiville erityisen merkittävä. Hän kuvailee sitä rakkausbiisiksi, jossa on mukana monenlaisia tunteita.
– Ajattelen, että tämä on yksi urani merkittävimpiä biisejä. Kappale on todella iso ja pääsen laulamaan siinä koko sydämeni pohjasta.
– Biisi on iloinen muuhun tuotantooni verrattuna. Sen päällimmäisiä teemoja ovat rakkauden ilo ja rakastumisen tunne.

