Ajatus talviunille vetäytymisestä houkuttaa syksyn edetessä päivä päivältä yhä enemmän. Toiset nukahtavat hetimmiten painaessaan päänsä pielukseen, mutta entä ne, jotka kärsivät päinvastaisesta ongelmasta eikä uni tule? Moni saa apua elimistönkin tuottamasta yöhormonista, melatoniinista.
Stanfordin yliopiston teettämän selvityksen mukaan unettomuushäiriöt ovat Suomessa jopa kaksi kertaa yleisempiä kuin Italiassa, Ranskassa, Saksassa tai Englannissa.
Seuraa MTV Lifestyleä Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa!
Jopa 12 prosenttia tutkimukseen haastatelluista 982 suomalaisesta kertoi kärsivänsä nukahtamisvaikeuksista, ja 37 prosenttia potevansa unettomuutta oireena vähintään kolmena yönä viikossa.
– Nukahtamisvaikeudet ovat tutkimusten mukaan hieman yleisempiä naisilla kuin miehillä, kertoo tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Syyt ovat yksilöllisiä. Nukahtamisvaikeuksia esiintyy sekä naisilla että miehillä ympäri vuoden, myös kaamoksen aikaan. Valoisat kesäillat viivästyttävät nukahtamista. Moni yökyöpeli saa onneksi kesäaikaan helpotusta silmälapuista ja pimennysverhoista.
Vuodenaikaa enemmän nukahtamisvaikeuksiin vaikuttaakin nykyajalle tyypillinen kiire ja arkipäivien minuuttiaikataulu.
– Nukahtamisvaikeuksien tavallisimpia syitä ovat myös ahdistuneisuus, suoranaiset ahdistuneisuushäiriöt ja päihteiden käyttö.

