Unkari ostaa Ruotsilta neljä Saab Gripen -hävittäjää nykyisten 14:n lisäksi.
Asiaa koskeva sopimus allekirjoitettiin pääministeri Viktor Orbanin ja pääministeri Ulf Kristerssonin tapaamisen yhteydessä Budapestissä perjantaina.
Samalla hävittäjiä koskevaa tukisopimusta jatkettiin kymmenellä vuodella vuoteen 2036.
Unkari on maksanut vähitellen vuodesta 2006 vuokrattuina käyttämiään 14:ää Gripen-konetta, jotka siirtyvät kokonaan Unkarin omistukseen vuonna 2026.
Myytävät koneet ovat vanhempaa C-mallia, eivät E-versioita, jotka olivat mukana kilpailussa Suomen seuraavasta hävittäjäkalustosta.
Uutistoimisto TT:n mukaan tarjous neljästä koneesta olisi ollut voimassa enää ensi viikkoon saakka, minkä jälkeen koneiden hinta olisi noussut. Ruotsin hallituksen mukaan kaupoista Unkarin kanssa on neuvoteltu vuodesta 2021 alkaen.
Ruotsin ja Unkarin lisäksi Gripen-koneita on käytössä Euroopassa myös Tshekin ilmavoimissa.
"Hävittäjäkaupat eivät ratkaisseet"
Unkarin parlamentin on määrä äänestää Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnista maanantaina. Orban antoi lehdistötilaisuudessa ymmärtää, ettei asiaan liity enää mitään ongelmia.
– Maanantaina parlamentilla on istunto ja teemme tarpeelliset päätökset, ja sitten tämä vaihe on saatu loppuun, Orban sanoi.
Vain yhden äärioikeistopuolueen odotetaan äänestävän ratifiointia vastaan.
– Me olemme pian liittolaisia, iloitsi Kristersson.
Orbanilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, mikä sai hänet muuttamaan mielensä Ruotsin hyväksymisestä. Pääministerin mukaan kyse ei ollut mielenmuutoksesta vaan prosessista, jossa Unkarin ja Ruotsin välille rakennettiin uudelleen luottamusta.
– Muuten emme voi olla valmiita puolustamaan toisiamme ja kuolemaan toistemme puolesta, Orban perusteli.
– Jos teidän maahanne tai Unkariin hyökätään ulkoapäin, me olemme valmiita taistelemaan vapautenne ja itsenäisyytenne puolesta. Se on Naton merkitys, hän jatkoi.