Kesän alkaessa moni pohtii pelastusliivien hankkimista. Mutta uskaltaako liivejä ostaa käytettynä?
Joka vuosi Suomessa hukkuu 100–150 ihmistä, ja kolmannes heistä vesiliikenneonnettomuuksien seurauksena. Kesäkuukausilla on tapana nousta hukkumistilastoissa ikävällä tavalla esiin. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry, SUH, muistuttaa, että pelastusliivien käyttö pelastaisi tilanteen suurimmassa osassa tapauksia.
– Onnettomuustilanteessa ei liivien pukemiselle ole usein enää aikaa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan päälle puetut pelastusliivit olisivat pelastaneet 70–80 prosenttia vesiliikenneonnettomuuksissa hukkuneista, kertoo viestintäasiantuntija Niko Nieminen Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n tiedotteessa.
Toukokuun viimeisenä lauantaina, 29.5., vietettävä Pelastusliivipäivä muistuttaa liivien tärkeydestä.
Viime vuoden kesäkuussa tuli voimaan uusi vesiliikennelaki, jonka mukaan jokaisella huviveneellä tulee olla päällikkö. Päällikön tehtävänä on vastata siitä, että veneessä on pakolliset turvallisuusvarusteet, pelastusliivit on puettu olosuhteiden niin vaatiessa ja kaikki veneessä olevat osaavat toimia hätätilanteessa.
Lue myös: Hukkumisia työkseen tutkiva äiti kertoo vinkit lapsiperheiden turvallisiin uimaretkiin: "Terve veden pelko on hyvä asia"
Voiko pelastusliivit ostaa käytettynä?
Etenkin kasvaville lapsille pelastusliivejä on hankittava useampia. Ei ihme, että moni vanhempi saattaa pohtia ostavansa liivit käytettynä. Mutta ovatko käytetyt liivit uuden veroiset mitä tulee turvallisuuteen?


