Alzheimerin hoitoon povattu lääke lecanemab näyttää hidastavan taudin etenemistä ja parantavan sairastuneiden tiedonkäsittelytaitoja, mutta myös lisäävän riskiä aivojen turvotukseen ja verenvuotoon.
The New England Journal of Medicine -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että aivoja rapauttavan Alzheimerin taudin etenemistä voi mahdollisesti hidastaa lecanemab-lääkkeellä. Koevaiheessa olevaan lääkkeeseen liittyy kuitenkin myös vakavia riskejä.
Tutkimukseen osallistui lähes 1800 ihmistä, jotka sairastivat varhaisessa vaiheessa olevaa Alzheimeria. Potilaat jaettiin kahteen ryhmään: puolet sai lecanemabia ja puolet lumelääkettä.
Puolentoista vuoden seurannassa lecanemabia saaneiden aivoissa havaittiin vähemmän amyloidiplakkeja – proteiinikertymiä, joiden arvellaan selittävän Alzheimerin taudin syntymistä. Lisäksi lääke hidasti hieman sairastuneiden tiedonkäsittelytaitojen heikkenemistä.
Dementiaa aiheuttavaan etenevään aivosairauteen ei ole tällä hetkellä parantavaa hoitoa, joten tuloksia taudin etenemisen hidastumisesta ja oireiden lievittymisestä voi pitää lupaavina. Valitettavasti lecanemabin käyttöön liittyi myös vakavia haittoja, kuten aivojen turvotusta ja verenvuotoa.
Aivojen vuotamista havaittiin 17 prosentilla lääkehoitoa saaneista, kun plaseboryhmässä osuus oli 9 prosenttia. Aivojen turvotuksesta puolestaan kärsi 13 prosenttia lecanemab-kuurilla olleista verrattuna verrokkiryhmän 2 prosenttiin.
The Science-lehden mukaan koekäytössä oleva lääke on yhdistetty kahteen kuolemantapaukseen.
Lue myös: Alzheimerin tauti on koko perheen sairaus – muistisairaan tytär Jaana: "Jos minä romahdan, niin siinä menee monta muuta ihmistä mukana"
Alzheimerin lääkehoito
Lecanemab on vasta-aine, joka on suunniteltu kertomaan immuunijärjestelmälle, että aivot tulee puhdistaa amyloideista. Britannian yleisradioyhtiö , että lecanemab tarttuu amyloidiproteiinin ja kutsuu paikalle immuunisoluja hajottamaan sen.

