Maailmalla leviää koronavirusvariantti Nimbus eli NB.1.8.1. Sitä on todettu myös Suomessa.
Kerroimme aiemmin, että maailmalla vähintään kymmenet tuhannet ihmiset ovat sairastuneet Nimbuksena tunnetun koronavirusvariantti NB.1.8.1 aiheuttamaan tautiin kevään ja alkukesän aikana.
Lue myös: Uusi koronamuunnos leviää nyt vauhdilla maailmalla – tällainen vaara se on
Tammikuussa ensi kertaa tavattu virusmuunnos on levinnyt viime viikkoina laajalti Aasiassa, ja sitä on löydetty jo ympäri maailmaa, myös meiltä Suomesta.
Maailman terveysjärjestö WHO kertoo pitävänsä koronavirusvarianttia tarkasti silmällä.
Viisi tapausta Suomessa
THL:n erikoistutkija Erika Lindh kertoo MTV Uutisille, että hänen käsityksensä mukaan Suomessa on tällä hetkellä viisi havaittua NB1.8.1-tapausta.
– Ne ovat eri puolilta Suomea, ja ensimmäinen niistä oli huhtikuun puolelta, hän kertoo.
Tarkkaa tietoa Nimbus-muunnoksen määrästä Suomessa ei Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella ole.
Lue myös: Pandemia näkyi selvästi lasten käytöksessä – työntekijä kertoo nyt, mitä päiväkodeissa tapahtui
Suomessa THL tutkii säännöllisesti otannan SARS-CoV-2 -positiivisia näytteitä sekvensoimalla niiden perimän. Sekvenssien avulla seurataan virusten muuntumista ja määritetään niiden alatyypit. Sekvenssitietojen perusteella NB.1.8.1-muunnosta on esiintynyt Suomessa jo huhtikuun puolesta välistä lähtien.

