Venäjän duuma hyväksyi lain ympärivuotisista kutsunnoista, uutisoi Tass.
Venäjän duuma hyväksyi kolmannessa ja lopullisessa käsittelyssä lain, joka mahdollistaa kansalaisten kutsumisen asepalvelukseen koko kalenterivuoden ajan eli 1. tammikuuta – 31. joulukuuta, kertoo valtiollinen media Tass.
Palvelukseen lähetetään kuten aiemminkin eli kahdesti vuodessa – kevätkutsunnoissa 1. huhtikuuta – 15. heinäkuuta ja syyskutsunnoissa 1. lokakuuta – 31. joulukuuta.
Sen sijaan ennen kutsuntoja suoritettavia lääkärintarkastuksia, psykologisia testejä ja kutsuntakomission kokouksia voidaan järjestää ympäri vuoden. Venäläiset voivat myös saada kutsuntalapun ympäri vuoden eikä se enää painotu vain kevääseen tai syksyyn.
Muutokset mahdollistavat "asevelvollisuuskeskuksille kohdistuvan kuormituksen tasaisen jakautumisen ja parantavat kansalaisten asevelvollisuuteen kutsumisen laatua", todetaan duuman muistiinpanoissa.
Lue myös: Putinilta irvokas tervehdys – yksi seikka osoittaa, ettei Venäjä halua rauhaa
Ennätykselliset kutsunnat
Venäjällä kutsuttiin tänä syksynä palvelukseen suurin määrä asevelvollisia liki kymmeneen vuoteen.

