Tyttö tanssii vaan -hitillä tunnetuksi tullut yhtye Kaksio ehti tehdä lyhyen uran Suomen popmusiikin kentällä ennen hajoamistaan. Laulaja Samu Haber myöntää elämäkerrassaan Forever Yours (Tuomas Nyholm, Otava) olleensa osasyyllinen Kaksion hajoamiseen, mistä saikin kuulla vielä vuosienkin jälkeen.
Samu Haber kertoo elämäkerrassaan olleensa kihloissa Kaksio-yhtyeen laulajan Jonna Kärkkäisen kanssa. Pariskunta asui Haberin asunnossa, joka sijaitsi Pikku-Huopalahdessa Helsingissä.
– Kihlattuni Jonna oli muusikko. Minua selvästi edistyneempi, sillä Jonnalla oli bändi, Kaksio, ja heillä oli ihan oikea hittikin jo CV:ssään, Haber kuvaa silloista kihlattuaan elämäkerrassaan.
Sunrise Avenue -yhtyeessä vaikuttaneen Jukka Backlundin Haber löysikin kihlattunsa kautta, sillä Backlund tuotti Kaksion musiikkia. Backlund päättikin lopettaa yhteistyön Kaksion kanssa ja siirtyi Haberin musiikkiprojektiin.
Yhden albumin julkaisseen Kaksion ura vuorostaan lopahti.
– Turha sitä on kaunistella. Vein Backlundin heiltä väkisin. Ikävä sanoa, mutta minua eivät kiinnostaneet muiden tunteet siinä tilanteessa. Ei edes oman kihlatun, Haber purkaa tuntojaan kirjassa.
LUE MYÖS: Laulaja Samu Haber kertoo elämäkerrassaan, miten yritti avata erotiikkaliikkeen Espanjaan: "Hallussamme oli erilaista seksiromua"
Teko ei jättänyt rauhaan
Kaksio-duon toinen osapuoli, nykyisin radiojuontajana toimiva Anssi Honkanen, seurusteli Kärkkäisen kanssa ennen Haberia. Sekä musiikkiuransa että naisystävänsä menettänyt radiojuontaja on Haberin mielestä aina osoittanut katkeruutensa.
