Hämeenkyrössä Pirkanmaalla on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus.
Hämeenkyrön Häijääntiellä tapahtui kolari tänään sunnuntaina vähän ennen yhtä iltapäivällä, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.
Raivaustyöt onnettomuuspaikalla on saatu päätökseen ja liikenne kulkee jälleen normaalisti.
Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöautoa, jotka olivat toistaiseksi tuntemattomasta syystä törmänneet toisiinsa. Onnettomuushetkellä autoissa oli yhteensä viisi henkilöä.
Toisen henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa. Muut onnettomuudessa loukkaantuneet on toimitettu sairaalahoitoon.
Poliisi jatkaa onnettomuuteen johtaneiden syiden tutkintaa.
0:55Katso myös: Jos saavut onnettomuuspaikalle, toimi näin!
Juttua päivitetty kello 17.24: Onnettomuudessa on kuollut yksi henkilö


