Trumpin neuvonantajat suosittelevat sodan lopettamista, mutta Netanjahu haluaa jatkaa.
Yhdysvallat ja Israel ovat eripuraisia Iranin sodan lopettamisesta.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on väläytellyt sodan päättämistä hyvinkin nopealla aikataululla, kun taas Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu painottaa yhä koko Iranin hallinnon kaatamista.
Valkoisessa talossa ollaankin nyt "jonkin verran huolestuneita" siitä, että Israel haluaa sodan jatkuvan pidempään kuin Yhdysvallat, kertovat lähteet yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalille (WSJ).
Yhdysvallat ei ole myöskään ollut tyytyväinen siihen, miten Israel on tehnyt ilmahyökkäyksiä Iranin energia- ja öljykohteita vastaan.
WSJ:n mukaan Yhdysvallat tekikin Israelilla maanantaina selväksi, ettei Israelin sovi hyökätä energiakohteita vastaan jollei Yhdysvallat erikseen siunaa iskuja.
1:45Amerikkalaisasiantuntija ei usko Trumpin onnistuvan Iranin vallanvaihdossa.
