Uudenkaupungin autotehtaastaankin tunnettu Valmet Automotive tulee valmistamaan Salossa sijaitsevassa akkutehtaassaan ajoakkuja Volvo Carsin lataushybridimalleihin.
Volvon henkilöautopuoli Volvo Cars on Valmet Automotiven ensimmäinen julkistettu akkujen autoteollisuusasiakas. Suomalaisyhtiön mukaan akkujen tuotanto on jo aloitettu.
Keskiviikkoisessa tiedotteessaan Valmet Automotive kuvailee sopimuksen työllisyysvaikutusta merkittäväksi, sillä Volvon akkujen parissa tulee työskentelemään Salossa noin 250 henkilöä.
Vuoden 2019 lopulla sähköautojen akkujen tuotannon aloittanutta akkutehdasta laajennettiin äskettäin 3 500 neliömetrillä. Laajennus palvelee nimenomaan Volvon kanssa tehtyä sopimusta, sillä lisätila mahdollisti uuden tuotantolinjan rakentamisen. Laajennuksessa huomioitiin myös kasvavan logistiikkaliikenteen tarpeet. Tehtaan kokonaispinta-ala kasvoi noin 23 500 neliömetriin.
Lue myös: Valmet Automotive hakee kasvua uudesta akkutehtaasta – ministeri hehkuttaa Suomen tulevaisuutta akkujen suurvaltana
"Olemme ylpeitä"
Volvon valmistussopimuksen myötä Salon akkutehtaan tuotanto laajenee korkeajänniteakkuihin. Valmet Automotive kokoaa ja koteloi Volvolle akkupaketteja, jotka ovat asennusvalmiita komponentteja autonvalmistukseen.
Salossa valmistetaan ajoakut Volvon kaikkiin Ruotsin Göteborgissa ja Yhdysvaltain Charlestonissa valmistettaviin 60- ja 90-sarjan ladattaviin hybrideihin eli malleihin S60, V60, XC60, S90, V90 ja XC90.
