Suomen F1-tähti Valtteri Bottas on Alfa Romeolle siirryttyään ollut kuin uudestisyntynyt. Bottaksen puoliso, kilpapyöräilijä Tiffany Cromwell kertoo MTV Urheilulle puolisonsa muutoksesta.
Bottas siirtyi F1-sirkuksen sisällä silloisesta kärkitallista Mercedeksestä Alfa Romeon riveihin viime kaudeksi.

Uuden työkomennuksen alettua Bottaksesta on nähty julkisuudessa huomattavasti rennompi ja letkeämpi puoli. Suomalainen on ihastuttanut moottoriurheiluyleisöä esimerkiksi pukeutumisellaan ja retrohenkisellä takatukkatyylillään.
– Hän on paljon rennompi. Vähemmän stressaantunut. Olen tietysti itse nähnyt tämän puolen hänestä jo silloin, kun tapasimme ensimmäisen kerran, Cromwell kertoo.
LUE MYÖS: Pelicans-omistaja Valtteri Bottas paikalla SM-liigafinaalissa – näin F1-tähti kommentoi pussinokkien sensaatiota: "Saa olla ylpeä"
Mercedeksellä Bottas oli tallin selkeä kakkoskuljettaja. Alfa Romeolla suomalainen on päässyt täysin toisenlaiseen asemaan. Muutos on tuonut mukanaan vapautuneisuuden.
– Kun olet Mercedeksen kaltaisessa ympäristössä, jossa voittaminen on kaikki kaikessa, eikä mikään sitä vähempi riitä, sitä totta kai asettaa itselleenkin paineita. Et halua näyttää heikkouksiasi tai paljastaa luonteenpiirteitäsi, Cromwell taustoittaa.
– Kun hän vaihtoi Alfa Romeolle, painolasti putosi hänen hartioiltaan. Pienempi talli, enemmän joustavuutta ja vapautta.


