Harvinaislaatuinen ihmisen ja liito-oravan kohtaaminen tallentui videolla Espoossa.
Espoon Tapiolassa asuva Valtteri Aaltonen oli palaamassa perjantaina iltapäivällä kotiinsa poikansa kanssa, kun aivan hänen kotinsa rappusten edessä nökötti yllättävä vieras.
Kyseessä oli liito-orava, joka ei vaikuttanut vierastavan ihmisiä lainkaan.
– Siinä meidän rappumme edessä tämä ystävä odotteli. Ihmettelimme sitä siinä hetken ja seurailimme sitä. Hän kierteli meidän rakennustamme tutkaillen.
Aaltonen kertoo, että yllättäen utelias liito-orava lähti kiipeämään hänen jalkaansa pitkin ylös.
– Hän ehkä arveli, että tuossa saattaisi olla puu, Aaltonen kertoo.
Pieni vieras kiipesi myös Aaltosen pojan jalkoja pitkin ylös ja olisi ollut ilmeisesti valmis kiipeämään aina päähän asti, ellei sitä olisi varovasti estelty.
Maan pinnalla irti omasta maailmastaan
Aaltonen luonnehtii liito-oravan vaikuttaneen maan kamaralla hieman hämillään olevalta – ikään kuin irrottautuneena omasta, korkeuksissa sijaitsevasta maailmastaan.
Aaltonen kertoo huolestuneensa, kun liito-orava siirtyi kiertelemään toisen talon ympärille.
– Aloin pohtia, onko sillä kaikki hyvin, kun se ei lähtenyt kiipeämään puihin, vaikka ympärillä oli niitä.
Aaltonen soitti asiasta Korkeasaaren villieläinsairaalaan.
Lue myös: Hani, Klaara ja Sofi ovat Suomen suloisin tappajatrio! Espoossa vaanii kaakattava partio, josta toivotaan ratkaisua etanavitsaukseen
Sairaalasta pohdittiin, että kyseessä saattaa olla poikanen, joka kannattaisi tuoda turvaan pahvilaatikossa.
– Kävin kotoa hakemassa laatikon. Naapurit vahtivat oravaa sillä aikaa. Kun palasin siihen, niin sitten se olikin kiivennyt korkealle koivuun.
