Tunnollisemmat ja miellyttävämmin käyttäytyvät lapset saavat yleensä parempaa kohtelua vanhemmiltaan.
Tuntuiko sinusta lapsena, että vanhempasi suosivat sisarustasi? Tuntemuksesi saattaa olla aivan totta, kertoo CNN.
Amerikkalaisen psykologien järjestön American Psychological Associationin tutkimuksessa selvisi, että vanhemmilla todella voi olla suosikkilapsi, ja yleensä hän on tyttö.
Lue myös: Oletko esikoinen, kuopus vai keskimmäinen? Näin syntymäjärjestys saattaa vaikuttaa elämään
Viittä osa-aluetta tutkittiin
Psychological Bulletin -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa perattiin 30 aiemman tutkimuksen tietoja. Mukana oli dataa yli 19 000 henkilöstä.
Iän, persoonapiirteiden ja sukupuolen lisäksi tutkittiin lasten temperamenttia, persoonallisuuden piirteitä, kuten ekstroverttiyttä ja avoimuutta, sekä sitä, miten vanhemmat kuvasivat omaa toimintaansa lastensa kanssa.
Suosimisen selvittämiseksi tarkasteltiin viittä osa-aluetta, joita olivat yleinen kohteleminen, positiiviset ja negatiiviset kanssakäymiset, resurssien jakaminen ja kontrollointi.

