Pari täitä päänahassa ei välttämättä hätkähdytä, mutta entäpä jos niitä on kymmeniä, ellei jopa satoja?
Täiden riivaamien päiden hoitamiseen keskittynyt amerikkalainen The Lice Angels -yhtiö jakoi TikTokiin videon, joka saa jopa oman päänahan kutiamaan, kertoo News.com.au. Videolla asiantuntija vetää vanhemman naishenkilön hiuksia syrjään paljastaen niiden juurissa vipeltävät massiiviset täijoukot.
– 90-vuotias nainen tuli käymään luonamme tänään ja hänellä oli pahin täitilanne, jonka olemme ikinä nähneet. Tilanne oli niin paha, että meidän piti lähettää hänet ensiapuun, asiantuntija kertoo yli 60 miljoonaa katselukertaa TikTokissa keränneellä videolla.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa videon täältä.
Toisella videolla asiantuntija kertoo, että naishenkilö sai ensiavussa antibiootteja päänsä avoimiin haavoihin ja että häntä hoidettaisiin täiden takia uudelleen kahden viikon kuluttua.
Päätäitä voi tulla kenelle tahansa
Vaikka päätäit ovat kiusallinen vaiva, eivät ne ole merkki esimerkiksi huonosta hygieniasta, vaan täitä voi tulla kenelle tahansa, kertoo Terveyskirjasto.
Lentäen tai hyppien päätäit eivät kuitenkaan vierustoverista omaan päähän pomppaa, vaan ne leviävät yleensä päähineen tai hiusharjan välityksellä.


