Jussi Heikelä on yksi tulevan TTK-kauden kisaajista.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma palaa jälleen ihastuttamaan katsojia 3. syyskuuta alkaen 16. tuotantokauden merkeissä. Tulevalla kaudella tanssikengät vetää jalkaansa 11 tähtioppilasta, joista yksi on juontaja Jussi Heikelä.
Heikelä kertoo suuntaavansa kohti tulevaa tanssisyksyä kauhunsekaisin tunnelmin. Hän on kertomansa mukaan pohtinut pitkin kesää, mihin hän oikein on lupautunut.
– Mutta minä alan olemaan sen ikäinen, että nyt olisi korkea aika repäistä ja katsoa, miten se oma epämukavuusalue voisi onnistua, hän sanoo ja lisää olevansa tulevan suhteen odottavainen.
Lue myös: Näin Tanssii Tähtien Kanssa -tuotannossa päätetään, kuka valmentaa ketäkin tähtioppilasta
Heikelä kertoo, että hän sai ohjelmaan osallistumisen tiimoilta puhelun tutulta tuottajalta. Juontaja jätti kuitenkin vastaamatta, jolloin kyseinen tuottaja lähestyi Heikelää viestitse.
– Totesin, että olisin varmaan siihen ensimmäiseen soittoon ottanut heti kylmät jalat, eli todennut, että tämä ei ole minun juttuni. Mutta (tuottaja) oli niin ovela, että hän laittoi viestin, niin jäin pohtimaan asiaa päivän verran ja totesin, että voisiko tässä ollakin jotain, hän kertaa.
