Syyttäjä vaatii vankeutta kahdelle vangille, joka jotka sumplivat toisen vangin karkaamisen Vantaan vankilasta. Syyttäjän mukaan kaksikko huiputti henkilökuntaa vapauttamaan väärän miehen vankilasta.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus käsitteli tapausta keskiviikkona. Karkaaminen tapahtui marraskuussa 2020.
Syyttäjän mukaan vapautumassa ollut vanki auttoi tutkintavankina ollutta miestä paossa. Hän antoi tutkintavangille oman henkilötunnuksensa, osoitetietonsa ja tiedot lähiomaisista.
Lisäksi hän kertoi asiasta lähiomaisilleen ja sopi, että tutkintavanki poistuisi vankilasta hänen sijastaan. Oikeus oli päättänyt samana päivänä vapauttaa henkilötietonsa väärälle vangille luovuttaneen miehen vankilasta.
Haastehakemuksessa kuvaillaan, että kun vanginvartija huusi miestä nimeltä vapauttamista varten, väärä vanki ilmoitti olevansa kyseinen henkilö.
Huiputus onnistui
Tutkintavanki antoi vankiosaston vartijalle toisen vangin vankinumeron. Vartija uskoi, että väärä vanki oli vapautettavaksi määrätty mies.
Vartija kuljetti tutkintavangin vastaanottoon, jossa tämä kertoi vartijalle toisen vangin henkilötiedot. Tutkintavanki kuittasi vastaanotosta toisen vangin omaisuuden ja allekirjoitti tavaroiden luovutuspaperin.
Tämän jälkeen tutkintavanki siirtyi vankilan päivystyksen asiointitiskille, jossa hän jatkoi vapautuvana vankina esiintymistä.
Tarkastusten jälkeen hän pääsi kävelemään vapaana miehenä ulos vankilasta.
Poliisi ja Vantaan vankilaa johtava Tommi Saarinen ovat olleet vaitonaisia tapauksen yksityiskohdista.
– Väärä vanki pääsi vapaaksi toisen vangin nimellä ja tiedoilla. Virhe havaittiin hyvin nopeasti ja vanki saatiin kiinni joidenkin päivien kuluttua, Saarinen kommentoi STT:lle tammikuussa 2021.
Vankilaa höynäytetty ennenkin
Vastaava pako tapahtui myös Kylmäkosken vankilassa heinäkuussa 2020, kun toinen vanki onnistui karkaamaan niin ikään vapautumassa olevan vangin papereilla.

