Puutarhatontutko muka tylsiä? Vantaalainen Hanna tuunasi värikkäistä pihaukkeleistaan astetta katu-uskottavammat.
Kun vantaalainen Hanna Moilanen jakoi Facebookin suosittuun puutarharyhmään kuvan tuunatuista puutarhatontuistaan, ei hän osannut arvata, miten suuren suosion julkaisu saavuttaisi.
– Meidän puutarhaan muutti viikolla tonttuja ja nyt ne perusti bändin, kuulemma Giss, Hanna kirjoitti ennen ja jälkeen -kuviensa oheen.

Hannan pihatontuista kuoriutui akryylimaalin ja spraylakan avulla todellisia rocktähtiä. Nyt vantaalaispihaa koristaa bändi nimeltä ”Giss”.
Hannan julkaisu puutarharyhmässä on tähän mennessä kerännyt jo tuhansia tykkäyksiä ja satoja kommentteja.
– Kerrankin sellaiset puutarhatontut, joita ei tee mieli rikkoa saman tien, ryhmässä muun muassa ihaillaan.
Ryhmäläiset ovat lähes yhtä mieltä siitä, että puutarhatontuille on ”vihdoinkin keksitty järkevää käyttöä”. Moni kommentoi, että voisi ilomielin ottaa Hannan tuunaamat tontut pihaansa komistamaan. Hanna kertoo MTV:lle yllättyneesä saamansa palautteen määrästä.
– Yllätti myös se positiivisten kommenttien määrä – aina kun ei voi kaikkia miellyttää.


