Vantaan ratikan kustannukset ovat nousemassa noin sata miljoonaa arvioitua korkeammiksi ja päätepysäkki jäämässä reilun kilometrin päähän Helsinki-Vantaan terminaalista.
Vantaan kaupunki kertoi perjantaina, että pikaraitiotien kustannukset ovat nousemassa noin 750 miljoonaan euroon.
Ratikkayhteys on tarkoitus rakentaa Helsingin Mellunmäestä Vantaan Tikkurilan kautta Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Vantaa esitteli maanantaina ratikan hankesuunnitelmaa medialle. Suunnitelmaa on määrä alkaa käsitellä maanantaina kaupunginhallituksessa.

Alun perin Vantaan ratikan kustannusten oli tarkoitus olla noin 650 miljoonaa euroa. Kaupunki perustelee kustannusten nousua muun muassa hankesuunnitelman tarkentumisella.
– On ihan itsestään selvä asia, että kustannukset nousevat, kun aikaa kuluu, sanoi kaupunginjohtaja Pekka Timonen tilaisuudessa.
Loppusummasta noin 540 miljoonaa euroa maksaa Vantaa, loput kustannukset kuittaavat muun muassa valtio ja Helsingin kaupunki.
Ratikan päätepysäkki lentoaseman liepeille
Vantaan ratikan päätepysäkkiä ei olla rakentamassa aivan Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin yhteyteen, vaan se jää reilun kilometrin päähän terminaalista. Se, kuinka kätevää tämä on matkustajien näkökulmasta, on herättänyt kysymyksiä.
Syy pysäkin sijaintiin on kaupunkiympäristön apulaiskaupunginjohtajan Tero Anttilan mukaan se, että lentoasemayhtiö Finavialla on erilaisia suunnitelmia terminaalin sisäänkäynnin kehittämiseksi.
