Vappuaatto on sujunut alkuiltaan mennessä eri puolilla Suomea rauhallisesti.
Puistoihin ei ole toistaiseksi kokoontunut suuria ihmisjoukkoja, vaan vapunviettäjät vaikuttavat noudattaneen viranomaisten lukuisia pyyntöjä viettää vappua tänä vuonna kotoa käsin.
– Toistaiseksi näyttäisi siltä, että tilanne on hyvin rauhallinen ja ihmiset ovat noudattaneet hyvin suosituksia välttää lähikontakteja, kertoi komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista STT:lle myöhään iltapäivällä.
Rauhallista on ollut myös Turussa ja Tampereella, kerrotaan Lounais-Suomen ja Sisä-Suomen poliisista.
Myös Oulun poliisista kerrotaan, ettei kokoontumisia julkisilla paikoilla ole toistaiseksi havaittu.
Yli kymmenen ihmisen yleisiä kokoontumisia ja yleisötilaisuuksia koskeva kielto on vappunakin voimassa. Poliisi arvioi erikseen enintään kymmenen ihmisen tilaisuudet, jos niistä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle tai terveydelle.
Alkoissa painottunut ennakkoasiointi
Alkon myymälöissä ennakkoon asioiminen vaikuttaisi tasanneen vappuaaton asiakasmääriä.
– Alkuviikosta asiakkaita on käynyt hieman enemmän kuin odotimme, mikä kielii siitä, että tästä vappuaatosta voi tulla vähän tavallista rauhallisempi, kertoi Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen STT:lle iltapäivällä.
– Aika paljon vaikuttaa varmasti myös se, että ihmiset eivät vietä vappua keskustoissa.
Pennanen kiittelee asiakkaiden myös noudattaneen hyvin turvavälejä, kuten myymälöissä on toivottu.
Virtuaalista ohjelmaa iltaan asti
Poikkeusolojen johdosta vappuohjelma on siirtynyt pääosin verkkoon.
Helsingin Kauppatorin sijaan Mantan lakitus tapahtuu tänä vuonna kokonaan virtuaalisesti. Lakituksesta vastaava Taideyliopiston ylioppilaskunta lakittaa Havis Amanda -patsaan virtuaalitodellisuudessa, jossa myös katsojilla on mahdollisuus vuorovaikutukseen. Ohjelma striimataan Helsinki-kanavalla. Myöhemmin illalla interaktiivisessa virtuaaliympäristössä esiintyy JVG.
