Komisario Timo Leppälä kertoi Uutisaamussa, että käytännössä joka viikonloppu pääsiäisestä lokakuuhun asti jossain päin Suomea pistetään pystyyn jonkinlaiset kokoontumisajot. Etenkin viikonloppuisin ne vievät poliisilta resursseja hälytystehtävistä.
Kesä innostaa monet nuoret erilaisten kokoontumisajojen pariin. Komisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoi Uutisaamussa, miten nuoriin ja liikenteeseen liittyvät tehtävät työllistävät poliisia näin kesän alkaessa.
– Nopeus on aika usein se ongelma.
Leppälän mukaan poliisille tulee paljon ilmoituksia viikonloppuisista kokoontumisajoista. Etenkin kesällä sään lämmetessä ikkunoita halutaan pitää yöaikaan auki, jolloin ulkoa kantautuva melu alkaa rasittaa. Palautetta tulee paljon etenkin häiritsevästä mopon melusta.
Leppälä näkee asian niin, että kun paljon nuoria on koolla yhdellä kertaa, on väistämätöntä, että pientä häiriötä tulee.
Lue myös: Tien päällä liikkuu iso joukko nuoria, joista poliisi on hyvin huolissaan
Kokoontumisajoja yhä enemmän
Leppälä kertoi, että kokoontumisajojen määrä on kasvussa. Ilmiö on levinnyt koko Suomeen. Isoja kokoontumisajoja järjestetään jossain käytännössä joka viikonloppu pääsiäisestä lokakuuhun ja paikalle saavutaan niin autoilla, moottoripyörillä kuin mopoilla.
Leppälä arvioi, että paikalla voi olla kolmesta sadasta tuhanteen mopoa tai autoa. Kun mukaan lasketaan vielä etenkin autojen kyydissä kuskin lisäksi olevat muut matkustajat, voi paikalla olla tuhansiakin ihmisiä.


