Yli puolet Harjavallan joulukuisen öljyvahingon öljyistä on saatu pois maastosta, kertoo alueen öljyntorjunnan projektipäällikkö Panu Piirtola Ramboll Finlandista.
Lue myös!
Handout
Satakunnassa Harjavallassa tapahtui talvella öljyvahinko, kun Pori Energian Harjavallan lämpökeskuksesta valui maastoon noin 48 000 litraa öljyä.
Nyt Harjavallan vesivoimalaitoksella aloitetaan laitoksen omat kunnostustyöt, jonka takia patoalueen ja Kokemäenjoen vedenpinta laskee.
Piirtola kertoo, että tämän ansiosta alueelta päästään poistamaan entistä paremmin öljyn pilaamaa maata. Öljyä poistetaan rantojen maa-ainesten vaihdolla.
Uimarannat käyttökiellossa
Öljyntorjuntaa on tehty alueella pitkin kevättä ja Piirtola arvioi, että työt saadaan valmiiksi lokakuuhun mennessä.
Varsinais-Suomen ely-keskus on aikaisemmin tiedottanut, että vahingon vaikutukset vesistöihin jäivät vähäisiksi. Silti Pirkkalan ja Kultakoukun uimarannat ovat olleet käyttökiellossa.

