Näyttelijä Inna Tähkäsen vauvan odotetaan syntyvän kesäkuussa 2023.
Näyttelijä Inna Tähkäsellä, 31, on raskaudestaan varsin rauhallinen ja onnellinen olo. Uuden tulokkaan on määrä syntyä kesäkuussa 2023.
– Aivoni ovat aika nopeatempoiset ja poukkoilevat, mutta tämän myötä oma mieli on oudolla tavalla rauhoittunut. Sellaista on tosin ollut, mitä varmasti monella, että saattaa kävellä huoneeseen ja unohtaa, mitä oli hakemassa tai kesken lauseen ei ole enää ihan varma, mitä oli sanomassa. Raskaus on tuonut mielenrauhaa, ettei jaksa tarttua enää pieniin epäkohtiin, Tähkänen kertoi MTV Uutisille 4. tammikuuta.
Tähkänen tunnetaan muun muassa Elina Taalasmaan roolistaan Salatut elämät -sarjassa. Näyttelijä on voinut raskauden ajan oikein hyvin, vaikka alussa väsymys oli vahvasti läsnä.
– Kun ei tarvinnut tehdä mitään, niin oikeastaan nukahdin. Välillä vähän alavatsakipuja, muttei mitään kummallista.
Uudelle tulokkaalle ei ole vielä tehty hankintoja, koska asian sulatteluun meni aluksi aikaa. Tähkänen on naimisissa näyttelijä-laulaja Julius Martikaisen kanssa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Olemme ottaneet vain vastaan ne kaikki tunteet, mitä tähän on liittynyt. Joululahjaksi vauva sai jo perheeltä vaatteita ja leluja. Laitoin ne laatikkoon, ja siellä ne odottavat. Tutuilta, joilla on lapsia, olen saanut hyviä vinkkejä, mitä kannattaa olla. Tässä kevään mittaan ja viimeistään sitten toukokuussa, kun jään äitiysvapaalle, otan sellaisen loppukirin hankintoihin, Tähkänen kertoi.
