Venäjä suunnittelee liittävänsä Itä-Ukrainassa sijaitsevat Luhanskin ja Donetskin separatistialueet osaksi Venäjää, kertoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) Yhdysvaltain-edustaja Michael Carpenter.
Liittämisaikeista kertovat uutistoimisto AFP:n lisäksi muun muassa CNN ja New York Times.
Carpenterin mukaan yhdysvaltalaiset tiedustelutiedot antavat ymmärtää, että Venäjä suunnittelee separatistialueilla järjestettävän toukokuun puolivälin tienoilla kansanäänestyksiä Venäjään liittymisestä. Carpenter kuvailee suunniteltuja äänestyksiä "huijauksiksi".
– Raportit antavat ymmärtää, että Venäjä suunnittelee kansanäänestyksen toteuttamista jossain toukokuun puolivälissä ja Moskova harkitsee samanlaista suunnitelmaa myös Hersonissa, Carpenter sanoi Yhdysvaltain ulkoministeriön lehdistötilaisuudessa.
– Uskomme tietojen olevan erittäin uskottavia, Carpenter kertoi.
Luhanskin ja Donetskin alueet ovat julistautuneet itsenäisiksi. Venäjä tunnusti separatistialueiden itsenäisyyden helmikuussa hieman ennen kuin aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa.
Venäjä lujittaa hallintaansa miehittämillään alueilla
Britannian puolustusministeriö on niin ikään kertonut hiljattain Venäjän suunnittelevan Hersoniin lavastettua kansanäänestystä, jolla olisi tarkoitus oikeuttaa Venäjän miehitys.
Venäjä on pyrkinyt viime päivinä lujittamaan hallintaansa maaliskuun alussa valtaamastaan Hersonin kaupungista Etelä-Ukrainassa.
Britannian puolustusministeriö kertoi viikonloppuna olevan selviä merkkejä siitä, että Venäjä yrittää vakiinnuttaa poliittisen ja taloudellisen valtansa Hersonissa. Hersoniin perustettu Venäjä-mielinen hallinto on esimerkiksi ilmoittanut, että alueen valuutta vaihtuu Ukrainan hryvniasta Venäjän ruplaan.