Venäjä esitti eilen järjestävänsä vaaleja Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizhzhjan alueilla, jotka se ilmoitti viime vuonna laittomasti liittäneensä itseensä.
Venäjä väittää presidentti Vladimir Putinin politiikkaa tukevan Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen voittaneen paikallisvaalit neljällä Venäjän miehittämällä alueella Ukrainassa.
Venäjä esitti eilen järjestävänsä vaaleja Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizhzhjan alueilla, jotka se ilmoitti viime vuonna laittomasti liittäneensä itseensä. Suurin osa ulkovalloista ei ole tunnustanut tätä kansainvälisen oikeuden vastaista toimea.
Venäläisten vaaliviranomaisten mukaan valtapuolue sai jokaisella alueella yli 70 prosenttia äänistä. Asiasta kertoivat Venäjän valtion ylläpitämät uutistoimistot.
Ukraina ja sen liittolaiset ovat kuvailleet vaaleja huijaukseksi.
Lisäksi vaalit järjestettiin Krimillä, jonka Venäjä miehitti jo vuonna 2014.
1:27Vuonna 2011 pohdittiin, että Venäjän vaaleissa tulos jo tiedetään – asiantuntija kertoo, mitkä seikat voivat raottaa siivun todellisesta tuloksesta.
Sobjanin jatkaa Moskovan pormestarina
Venäjällä järjestettiin niin ikään sunnuntaina kymmeniä alue-, paikallis- ja kuvernöörinvaaleja eri puolilla maata.
