Suomen käsittely Venäjällä on lisääntynyt ja muuttunut vihamielisemmäksi.
Viime vuonna Venäjä käsitteli Suomea pilkallisempaan ja vihamielisempään sävyyn vuoteen 2024 verrattuna.
Asia käy ilmi tuoreesta valtioneuvoston kanslian strategisen viestinnän tiimin katsauksesta. Katsaus painottuu Venäjän valtiota edustaviin lähteisiin ja valtionmediaan, joka on Venäjälle keskeinen vaikuttamisen kanava.
Myös uutisoinnin intensiteetti verrattuna vuoteen 2024 kasvoi viime vuonna eli Venäjä käsitteli Suomea selvästi enemmän. Tähän on vaikuttanut merkittävästi Suomen lisääntyvä ja näkyvä toiminta osana Natoa.
Lue myös: Irina Vesikko on piikki Putinin lihassa – tällaista on elämä "ulkomaiseksi agentiksi" leimattuna
"Lähellä Venäjän rajaa"
Suurin Suomeen liittyvä teema kerätyssä aineistossa koski Natoa ja Suomen sotilaallista toimintaa. Katsauksen mukaan Venäjä kuvaa Natoa uhkaavaksi toimijaksi.
Venäjä esimerkiksi korostaa Naton harjoittelevan "lähellä Venäjän rajaa", vaikka todellisuudessa samoilla alueilla on harjoiteltu jo kauan eikä siinä ole mitään uutta.

