Shakin suurmestari pyrki presidentiksi vuoden 2008 vaaleissa. "Surkeiden sattumusten sarja" pilasi miehen suunnitelmat.
Shakin kautta aikojen parhaaksi pelaajaksi tituuleerattu Garri Kasparov oli 2000-luvun alussa yksi Venäjän tunnetuimpia henkilöitä.
Vuonna 2005 hän päätti menestyksekkään shakkiuransa ja päätti lähteä mukaan politiikkaan Toinen Venäjä –oppositioliikkeen riveistä.
Kasparov nautti Venäjällä suurta tunnettuutta ja arvostusta. Kasparov näki kyseisissä vaaleissa sauman, sillä kaksi kautta maata hallinneen Vladimir Putinin piti siirtyä syrjään vihdoin virastaan.
Hän päättikin pyrkiä presidentiksi vuoden 2008 vaaleissa.
– Jos venäläisiltä kysyttiin, kuka on Venäjän älykkäin mies, vastaus oli luultavasti Garri Kasparov, kertoo toimittaja Kasparovia lähietäisyydeltä uransa ajan seurannut toimittaja Masha Gessen Putin-dokumentissa vuodelta 2018.
Kampanjointi täynnä "surkeita sattumuksia"
Kasparov antoi vaalien alla Putinille kovaa kritiikkiä. Hänen kärkiteemakseen muodostui demokratian palauttaminen Venäjän vaalijärjestelmään.
Kun Kasparov alkoi toteuttaa kampanjaansa Venäjällä, alkoi eteen tulla uskomattomalta tuntuvia ongelmia.
Masha Gessen muistaa, kuinka hän istui samassa lentokoneessa Kasparovin kanssa ja yhtäkkiä lentokone ei saanutkaan enää laskeutumislupaa.
– Jo viikossa meille alkoi tulla suuria vaikeuksia. Belsanissa emme päässetkään paikkaan, jossa hänen piti puhua, siellä oli kuulemma sattunut vesivahinko tai sähkövika. Joka paikassa oli sama juttu, Gessen kertoo.
Gessen myös muistelee, kuinka Kasparovia kohti alettiin heittää kaupungeissa myös tavaroita. Viimeistään Stavropolissa tuli selväksi, ettei kyse ollut enää sattumuksista, vaan Kasparovia yritettiin sabotoida ylempien voimien toimesta.
– Olimme järjestäneet illallistapahtuman 30-40 paikalliselle pienyrittäjälle. Kun saavuimme ravintolaan, paikalla oli yksi henkilö. Hän oli paikallinen yrittäjä. Kun juttelimme, kävi ilmi, että hän oli hukannut puhelimensa edellisenä päivänä.
