Venäläisten turistien viisumeja koskevat rajoitukset astuvat voimaan heti puolenyön jälkeen. MTV Uutiset seuraa tilannetta Vaalimaan rajanylityspaikalla hetki hetkeltä.
Rajoitukset ovat voimassa toistaiseksi. Periaatepäätöksellä pyritään lähtökohtaisesti estämään kokonaan nykytilanteessa venäläisten turismi Suomeen ja siihen liittyvä kauttakulku Suomen kautta.
8.49: Vaalimaan rajanylityspaikalla 400 metrin jono
Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen mukaan Vaalimaan rajanylityspaikalla on tällä hetkellä 400 metrin jono.
Paikan päällä oleva MTV Uutisten toimittaja Janne Hopsu kertoi aiemmin tänään, että venäläisten turistiviisumien rajoitusten astuttua voimaan rajanylitykseen tarvittavat asiakirjat tarkistettaneen huolellisemmin ja siksi jonoja on tänään odotettavissa.

8.19: Puolet viime yönä Kaakkois-Suomen rajalle tulleista venäläisistä käännytettiin takaisin
Liikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla oli rauhallinen viime yönä, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartiosto. Puolenyön ja aamuviiden välillä tapahtui noin 380 maahantuloa Venäjältä Suomeen alueen rajanylityspaikoilla.
Noin puolet yön aikana Kaakkois-Suomen raja-asemille tulleista venäläisistä on käännytetty takaisin, kertoo viestintäsihteeri Enni Matikainen.
Suomeen saapui Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta 4 604 Venäjän kansalaista torstaina. Venäläisten viisumeja koskevat rajoitukset astuivat voimaan perjantaina keskiyöllä.
7.04: Turistiviisumeilla yritetty Suomeen vielä tänään



