15-vuotiaan murhasta ja raiskauksesta tuomittu Tuomas Salminen hakee valituslupaa tuomioonsa korkeimmalta oikeudelta.
Elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta ja törkeästä lapsenraiskauksesta tuomittu Tuomas Sakari Matias Salminen hakee tuomioonsa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Salminen seurasi 15-vuotiasta Vendiä toukokuussa 2024 parin kilometrin matkan ennen kuin hän hyökkäsi tytön kimppuun, raiskasi tämän ja sen jälkeen kuristi hänet kuoliaaksi. Salminen ei tuntenut uhriansa etukäteen.

Syyttäjä vaati Salmiselle rangaistusta törkeästä lapsenraiskauksesta ja taposta, mutta uhrin perhe käytti asiassa asianomistajan syyteoikeutta ja ajoi oikeudessa murhasyytettä. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus katsoivat teon murhaksi.
Lue myös:Oikeuden mielestä 15-vuotiaan Vendin raiskausmurha ei ollut raaka ja julma – näistä syistä omaiset pettyivät
Vaatii myös vyötään takaisin
Salminen vaatii nyt valituslupahakemuksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan kokonaisuudessaan ja palautetaan käräjäoikeuden käsittelyyn. Toissijaisesti hän vaatii syytteidensä hylkäämistä.
Lisäksi Salminen vaatii vyötänsä takaisin. Oikeudessa on katsottu, että tytön kuristamiseen oli käytetty nahkavyötä.
Vyön osalta hovioikeus katsoi sitä käytetyksi teossa, mutta vyöhön käsin tehdyn ylimääräisen reiän osalta asiassa jäi uuden vastanäytön myötä näyttämättä, että reikä olisi tehty vyöhön tekoa varten. Näyttämättä on lisäksi jäänyt, käytettiinkö vyön ylimääräistä reikää teossa.

