Joulukuu on ylivoimaisesti vuoden suurin vähittäiskaupan myyntikuukausi. Kivijalkakauppa on edelleen suosituin joululahjojen ostospaikka, mutta verkko-ostamisen suosio kasvaa koko ajan. Myös vanhemmat ikäryhmät ovat löytäneet verkkokaupat.
Joulun alla pakettien määrä Suomen suurimmassa lajittelukeskuksessa Vantaalla on vaikuttava.
– Vilkasta on, mutta ruuhkaa ei ole. Tämä on Postille vuoden kohokohta ja volyymit ovat korkealla. Paketteja tulee joka puolelta maailmaa. Meidän isoimmat lähettäjämaat ovat Saksa ja Ruotsi, kertoo Posti Groupin tuotantojohtaja Mikko Hoikkala.

Kiirettä verkkokaupoissa
Kiirettä on myös S-ryhmän käyttötavarakaupan logistiikkakeskuksessa Sipoossa. Verkkokaupan tilauksia kerätään ja paketoidaan aamusta iltaan.
– Ihan kaikissa ikäryhmissä verkkokauppaostaminen kasvaa. Erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä me nähdään sitä kasvua myöskin, eli vanhemmat ikäryhmät ovat oppimassa siihen verkko-ostamiseen koko ajan enemmän ja enemmän. Uskomme, että kasvu tulee jatkumaan vielä pitkään. Tänä vuonna meidän verkkokaupan myynti on kasvanut noin kolmanneksen viime vuodesta, huomauttaa Sokos Emotionin myyntipäällikkö Heidi Karinkanta.
Myös Postissa uskotaan verkkokaupan kasvuun.
– Selkeästi verkkokauppamarkkina kasvaa, ja tässä on vielä kasvupotentiaalia, arvioi Hoikkala.


