Hallituksen odotetaan tänään kertovan muun muassa uusista veronkevennyksistä ja keinoista, joilla niihin saadaan rahat.
Petteri Orpon (kok.) hallitus on toista päivää koolla puoliväliriihessä eli neuvotteluissa, joissa se linjaa tulevien vuosien taloudenpidosta. Neuvottelujen on määrä päättyä tänään.
Hallitus on etukäteen kertonut tekevänsä toimia, joilla se vauhdittaa talouskasvua. Ilta-Sanomat uutisoi tiistaina, että kasvupaketti olisi yhteensä kokoluokaltaan 1–1,5 miljardia euroa.
Pöydällä ovat olleet kevennykset ainakin yhteisöveroon ja ansiotuloveroon.
Helsingin Sanomien mukaan hallitus on valmistellut suurituloisten verotuksen keventämistä niin, että ylimmät marginaaliveroasteet ovat enintään 52 prosenttia. Marginaaliveroaste mittaa sitä, kuinka suuri osa lisätuloista eli esimerkiksi palkankorotuksesta menee veroihin ja veroluonteisiin maksuihin.
Lue myös: Hallitus lopetti päivän urakan puoliväliriihessä, pienemmät ryhmät jatkavat
Orpo paljastaa, miten kehysriihessä menee – ”Ei tehdä nopeusennätystä”
Veronkevennykset täytyy myös korvata
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi tiistaina eduskunnassa toimittajille, että kasvupaketti rahoitetaan osin säästöin ja osin kiristämällä verotusta muualta.
