Suomen entinen Venäjän-suurlähettiläs, nykyinen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala antoi maanantaina Yhdysvaltojen suurimpiin tiedotusvälineisiin kuuluvalle Fox Newsille haastattelun kokemuksistaan Vladimir Putinista ja Suomesta Nato-maana. Suomen armeija saa suitsutusta entiseltä Venäjän-suurlähettiläältä.
Fox News toteaa artikkelin alkuun Hautalan tuntevan Putinin paremmin kuin monet diplomaatit. Hautala on toiminut Yhdysvaltain suurlähettiläänä vuodesta 2020. Hän työskenteli Suomen Venäjän-suurlähettiläänä vuodesta 2016 vuoteen 2020.
Putinin kanssa he ovat jopa saunoneet yhdessä. Hautala oli myös presidentti Sauli Niinistön kanssa ensimmäisiä henkilöitä, joita Putin tapasi Krimin miehityksen jälkeen vuonna 2014.
Hautala kieltäytyy kommentoimasta yksittäistä tapaamista, mutta toteaa tavanneensa Putinin usean kerran.
Lue myös: Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs: Venäjä ei ole uhannut vallata Suomea ja Ruotsia
Putinin käytös muuttunut
Fox Newsin haastattelussa Hautala toteaa, kuinka hänen mielestään Putin on muuttunut sitten vuoden 2014.
– Hän oli tuohon aikaan käytännöllisempi. Hän halusi kuunnella, ymmärtää toisia näkökulmia. Nyt hän on ideologisempi ja päättäväisempi eikä siedä samalla tavalla eriäiviä mielipiteitä. Hän on päättänyt, että suhteet länteen ovat mennyttä – ei ole enää mitään menetettävää, sanoo Hautala.

