Suomen Näyttely- ja Lemmikkihiiret ry järjesti viikonloppuna hiirinäyttelyn. Lemmikkiluokassa voi saada esimerkiksi tupsuturpa, prinsessa tai seminudisti -palkinnon. Virallinen luokka on sitten vähän vakavampi juttu.
Hiirituomari Meri Orrainen katsoo hiiriä tarkkaavaisena ja kertoo, että esimerkiksi seuraavat asiat pitää huomioida näyttelyssä.
– Korvien koko, asento ja suoruus. Minkälainen pää ja minkälaiset silmät. Tästä väristä katsotaan punaisuuden sävyä, onko mustia karvoja seassa tasaisesti.
– Ovatko häntä, jalat ja korvat oikeaa väriä. Tietysti yleistä käsiteltävyyttä ja terveyttä katsotaan myös, Orrainen kertoo.

Suomen Näyttely- ja Lemmikkihiiret ry varapuheenjohtaja ja hiirikasvattaja Satu Karhumaa sanoo, että hiirissä kiinnostaa niiden monipuolisuus.
– Hiirissä on todella paljon eri värejä, todella paljon eri turkkimuunnoksia ja ihan käsittämätön määrä erilaisia kombinaatioita.
Pitkäkarvainen näyttelyyn osallistuja.MTV


