Toimittajat kiistävät syytteet ja vaativat niiden hylkäämistä.
Helsingin hovioikeudessa alkaa tänään pääkäsittely Viestikoekeskus-jutussa, jossa käräjäoikeus tuomitsi aiemmin kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Oikeudenkäynti koskee Helsingin Sanomien 16. joulukuuta 2017 julkaisemaa artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua juttusarjaa, jotka käsittelivät Puolustusvoimien Viestikoekeskusta ja sotilastiedustelua.
Helsingin käräjäoikeus katsoi tammikuussa 2023 antamassaan tuomiossa, että artikkelissa julkistettiin useita sellaisia sotilastiedustelua koskevia tietoja, jotka oli Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi säädetty salassa pidettäväksi.
Oikeuden mukaan tietojen osoitettiin olevan keskeisesti peräisin Puolustusvoimilta.
Käräjäoikeus tuomitsi toimittaja Tuomo Pietiläisen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta sakkorangaistukseen.
Laura Halminen jätettiin syyksilukevasta tuomiosta huolimatta rangaistuksetta.
Käräjäoikeuden mukaan Pietiläinen oli päävastuussa artikkelin kirjoitustyöstä.
Halmisen rooli oli oikeuden mukaan selvästi Pietiläistä vähäisempi, minkä lisäksi hän oikeuden mukaan pyrki varmistumaan artikkelin laillisuudesta.
Siksi oikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen.
Kolmannen syytetyn toimittajan syytteet hylättiin.
Käräjäoikeus katsoi, että Pietiläisen lähiesihenkilönä toiminut toimittaja ei osallistunut salaisuuksien paljastamiseen rikoksen tekijänä tai avunantajana.
Syytteessä olevista toimittajista ainoastaan Pietiläinen työskentelee enää Helsingin Sanomissa.
Syyttäjät vaativat vankeutta kolmikolle
Syyttäjät vaativat, että Halminen, Pietiläinen ja kolmas toimittaja tuomitaan turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrityksestä vankeusrangaistuksiin, jotka voidaan määrätä myös ehdollisena.
