Vuoden luontokuvaksi nousi vaikuttava ja ainutlaatuinen lähikuva ilveksen etutassuista.
45. kerran järjestetyn Vuoden Luontokuva -kilpailun tulokset julkistettiin lauantaina.
Vuoden luontokuvaksi valittiin Ossi Saarisen ainutlaatuinen ilveskuva, ”Tassut”.
Saarisen yli viisi vuotta kestänyt ilvesprojekti huipentui vuoden luontokuvaksi valittuun hetkeen, kun utelias ilves yllättäen aivan lähelle.

– Pelottoman oloinen ilves seisoi sammaloituneeseen puunrunkoon nojaten kohdassa, jossa olin juuri hetkeä aikaisemmin unelmoinut kuvaavani ilveksen, Saarinen tunnelmoi.
Täysin epärealistinen ajatus muuttuikin yhtäkkiä todeksi, eikä Saarinen ollut heti aivan varma, miten toimia.
– Minulla oli matkassa vain 800 mm objektiivi, ja olisin halunnut kuvata ilvestä kauempaa saadakseni myös ympäristöä samaan kuvaan. Pinnanmuodot ja kasvillisuus eivät kuitenkaan mahdollistaneet parempaan kuvauspaikkaan siirtymistä, enkä halunnut ottaa riskiä, että säikäytän ilveksen pois.
Tuomariston mukaan voittajaksi nousi rohkeasti eilainen otos tilanteesta, johon harva haaveistaan huolimatta koskaan pääsee.
– Tassut erottui selvästi muiden tasokkaiden kuvien joukosta poikkeuksellisen aiheen ja hienon toteutuksen myötä. Siihen palasi mielellään kerta toisensa jälkeen. Omaleimainen sommittelu tuo jännitettä kuvaan, tuomaristo kommentoi.
