Vesa-Matti Loiri kertoi MTV Uutisten haastattelussa elämästään koronakriisin keskellä ja kertoi samalla suunnitelmistaan loppukesälle.
Viihteen monitaituri Vesa-Matti Loiri muisteli viime viikonloppuna MTV Uutisten haastattelussa edesmennyttä ystäväänsä Jope Ruonansuuta. Ruonansuu menehtyi lauantaina 18. heinäkuuta 56 vuoden iässä.
– Me olimme hyvät ystävät. Vaikka ei tavattukaan usein, me saatettiin soittaa toisillemme kello kolme yöllä ja jutella tunti tai puolitoista. Niin teimme aika usein, hän kuvaili puhelimitse hänen ja Ruonansuun ystävyyttä.
LUE MYÖS: Vesa-Matti Loiri muistelee viimeistä kohtaamistaan edesmenneen Jope Ruonansuun kanssa: "Jope viestitti, että lähtö oli lähellä"
Loiri kertoi haastattelun yhteydessä myös omia kuulumisiaan koronakriisin keskeltä. 75-vuotias viihdelegenda sanoi, ettei korona ole vaikuttanut hänen arkeensa oikeastaan laisinkaan, vaikka yli 70-vuotiaille määrättiin keväällä tiukkoja rajoituksia.
– Täällä kotona olen ollut, eikä se ole muuttanut elämääni yhtään. Olen ollut niin erakoitunut ollut jo monta vuotta, totesi Loiri, joka sanoi viihtyvänsä mainiosti kotosalla.


