Kesälomalle pääseminen on erityisen jännittävää kuutosluokkalaisille. Asiantuntija varoittaa tulevien yläkoululaisten vanhempia yleisestä virheestä.
Koulujen viimeinen viikko pyörähti tänään käyntiin, eli muutama päivä enää ja koululaiset pääsevät kirmaamaan kesälaitumille.
Varsinkin yhdelle luokalle kesälomaan siirtyminen on aina normaalia jännempää, nimittäin kuutosluokalle.
Oma tuttu luokka, opettaja ja mahdollisesti koulukin jäävät taakse, kun siirrytään yläkouluun. Tähän yhtälöön kun lisätään vielä nuoren iän kehitysvaiheet, suurten muutosten ja mullistusten murrosikä, niin varmasti on monta myllerrystä mielessä.
Kävimme Helsingissä Aleksis Kiven koululla tapaamassa kuutosluokkalaisia ja kysyimme fiiliksiä nyt ala-asteen viimeisinä päivinä.
Uusia ihmisiä ja mahdollisuuksia
Aada Alkkiomäki myöntää, että alakoulun loppuminen tuntuu vähän oudolta, vaikka jatkaakin samassa koulussa.
– Ehkä kun tulee enemmän vastuuta, se jännittää. Mutta samalla tulee sen myötä myös lisää vapauksia, mikä on kiva, Alkkiomäki sanoo.
Alkkiomäki uskoo, että koulunkäynti tulee muuttumaan paljon yläkouluun siirryttäessä. Eri aineissa on eri opettajat, ja luokka vaihtuu melkein joka tunti. Joitakin opettajia tulee ikävä ja sitä, että pysytään saman luokan kanssa yhdessä.
Toiseen kouluun musiikkiluokalle siirtyvän Pihla Vihavaisen mukaan aika on mennyt tosi nopeasti.
Vaikka hän kertoo odottavansa innolla uusia aineita ja ihmisiä, niin vanhoja kavereita tulee ikävä.
– Kyllä se jännittää, koska siellä on uusia ihmisiä. Mutta pääsin yhden kaverin kanssa samalle luokalle, hän iloitsee.
Linnea Majanderilla on haikea olo, koska tietää, ettei ole samoja opettajia ja luokkakavereita syksyllä.
– Mutta kyllä on kiva, että tulee kesäloma pitkän vuoden jälkeen.

