Uusi tieliikennelaki tulee voimaan maanantaina 1. kesäkuuta 2020. Uusi laki sisältää kaikki säännökset, jotka ohjaavat käyttäytymistä tieliikenteessä. Lain tarkoitus on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä luoda edellytyksiä liikenteen digitalisoitumiselle ja turvalliselle automaatiolle.
Maanantaina voimaan tuleva uusi tieliikennelaki korvaa 1980-luvun alusta käytössä olleen lain. Nykyistä lakia on viilattu moneen otteeseen, mutta pitkään valmisteltu uusi laki myllää tieliikenteen pelisääntöjä uuteen uskoon perusteellisemmin kuin pitkiin aikoihin. Moni asia säilyy entisellään, mutta paljon muutoksiakin tulee.
Tieliikennelaissa säädetään liikkumisen periaatteista, liikennesäännöistä, liikenteenohjauksesta ja esimerkiksi liikennemerkeistä sekä ajoneuvojen turvallisesta käyttämisestä. Uutena asiana laki sisältää säännökset liikennevirhemaksusta. Virhemaksua voidaan käyttää vähäisten liikennerikkomusten seuraamuksena. Liikennevirhemaksuilla korvataan nykyinen rikesakkojärjestelmä.
Lainvalmistelun ohjenuorana oli Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan pyrkiä mahdollisimman yksinkertaisiin ja helposti ymmärrettäviin säädöksiin. Tavoitteena on saada tienkäyttäjät toimimaan mahdollisimman yhdenmukaisesti ja ennakoitavasti.
Ymmärrettävyys näkyy muun muassa uusien liikennemerkkien ihmishahmojen ja symbolien muutoksessa. Liikennemerkkien symboliikka on kansainvälisesti sovittujen mallien ja muotojen mukaista, jotta merkit ovat selkeitä myös kaduillamme liikkuville ulkomaalaisille tienkäyttäjille.
Lain tavoitteena on myös suojella heikommassa asemassa olevia liikkujia, kuten jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Erityisesti kohderyhmänä ovat kaikkein haavoittuvimmat eli ikäihmiset ja lapset.
