Jokaisella meistä on silloin tällöin vatsavaivoja. Mistä tietää, kertovatko närästys, vatsakivut, ummetus, ripuli tai turvotus jostakin vakavammasta ja onko aika mennä lääkäriin?
Yllä olevalla videolla kerrotaan, että fruktaani on useimpien ”gluteeniherkkien” vatsavaivojen taustalla.
Yleensä syytä huoleen ei ole, jos maha temppuilee tai nipistelee päivän tai pari – varsinkaan, jos oma ruokavalio tai elämänrytmi muuten on sillä hetkellä jotenkin tavallisesta poikkeava. Mikäli kuitenkin tapahtuu selvä arkea häiritsevä muutos, joka ei ota lähteäkseen ja johon mahdollisesti liittyy myös joitakin muita yleisoireita, asiaa on syytä tutkia.
Närästys
Närästyksellä tarkoitetaan rintalastan takana tuntuvaa polttavaa kipua sekä karvaan mahansisällön nousua suuhun. Joskus voi ilmetä myös turvotusta, ummetusta, yöllisiä yskäkohtauksia, palan tunnetta kurkussa ja nielemiskipua.
Närästys on melko yleinen reaktio esimerkiksi rasvaisen ruoan tai ylensyönnin jälkeen. Se pahenee myös tupakoinnin ja ylipainon seurauksena.
Lue myös: Heta kärsi vatsaoireista ja alkoi lopulta ripuloida verta – ”Diagnoosi oli sokki”
Refluksitaudista puhutaan, kun vaikeita närästyksen oireita ilmenee vähintään kerran viikossa tai lievempiä vähintään kahdesti viikossa. Pitkittyneenä ja hoitamattomana siitä voi seurata nielemisen, syömisen ja äänenkäytön vaikutuksia sekä jopa syöpäriskiä kohottavia solumuutoksia.


