Jokainen ihminen on yksilö, jonka omat elämäntavat vaikuttavat laihdutuspyrkimyksissä onnistumiseen. On kuitenkin tiettyjä virheitä, joihin keventäjät usein sortuvat.
Lähestyvä kesä saa monet pohtimaan kehonsa painoa ja muotoa. Vaikka kuuluisa kesäkunto on pohjimmiltaan ihmisen asenteesta kiinni, olisi kilojen pudottamisesta hyötyä monen suomalaisen terveydelle – yli 30-vuotiaista suomalaisista reilusti yli puolet on vähintään ylipainoisia.
Ylipaino ja lihavuus altistavat lukuisille sairauksille, kuten diabetekselle, syöville sekä muistisairauksille. Kesäkunnon sijaan ihmisen kannattaisikin panostaa painonhallintaan ympäri vuoden ja läpi elämän.
Kuuriluontoinen laihduttaminen on usein tuhoon tuomittu yritys, sillä rajoittavia tapoja ei jaksa noudattaa pitkään. Kun kuuri on päättynyt, on painolla tapana nousta takaisin lähtölukemiin ja hieman niiden ylikin.
Toisinaan vaa’an lukema ei tahdo lähteä laskusuuntaan alkuunkaan – paino voi alkaa jopa nousta. Newsweek-sivuston haastattelemat amerikkalaisasiantuntijat listasivat yleisiä syitä sille, miksi laihtuminen ei yrityksistä huolimatta onnistu.
Lue myös: Tämä salakavala tila kehittyy usein diabetekseksi – tunnistatko oireet?
1. Liika tankkaaminen treenin jälkeen
Liikuntalääketieteeseen erikoistunut lääkäri Keri Denay sanoo, että yksi yleisimmistä laihduttajien tekemistä virheistä on ajatella, että he voivat paljon liikuttuaan myös syödä paljon.
