Ville Gallella on takanaan rankkoja vuosia.
Vuoroin Vieraissa, Maria Veitola -ohjelman toisessa jaksossa Maria Veitolan luona kyläilee JVG-duon toinen osapuoli Ville Galle.
Veitola vieraili Gallen luona viisi vuotta sitten, jonka johdosta Galle päätyy muistelemaan kyseistä aikaa elämässään.
– Se on ollut päihteistä, rikkinäistä. Ehkä meillä oli Jarenkin kanssa etäisempi meininki kuin nyt. Menimme tietyissä asioissa eri suuntiin, Galle kertoo
Lue myös: JVG muistuttaa uudella albumillaan, että pojatkin itkevät – näin aihe on näkynyt heidän elämässään
JVG:n toisen osapuolen Jare Brandin alettua seurustella Galle vietti puolestaan enemmän aikaa nuorten artistien kanssa. Toisinaan hän kertoo miettineensä myös sitä, kuka itse edes on.

