Onko suhteessasi meneillään hankala vaihe? Yksinkertainen kikka voi auttaa pelastamaan liiton.
Vaikka moni toivoisi suhteen alkuhuuman kantavan pitkälle avioliittoon, totuus on usein se, että jokaiseen parisuhteeseen tulee hetkiä, jolloin romantiikka ei tunnu olevan suhteen kantavia voimia.
Parisuhdeasiantuntijan yksinkertaisella vinkillä tilannetta voi kuitenkin helpottaa.
Tarvitset vain viisi minuuttia

Psykologi Belinda Williams suosittelee pariskuntia ottamaan käyttöön "mikrohetkien" hyödyntämisen, kertoo australialainen Kidspot-sivusto.
LUE MYÖS: Avioeroasianajajat varoittavat: Nämä asiat tuhoavat liittosi varmimmin
Williams selittää, että ennen perheen perustamista pariskunnilla on tapana makoilla sohvalla, pidellä käsistä autossa tai vain istua ja kuunnella musiikkia yhdessä. Kaikki tämä saattaa kadota viimeistään silloin, kun lapset tulevat kuvioihin mukaan.
Mikä siis neuvoksi? Williams suosittelee tuomaan läheisyyden mukaan kuvioihin lyhyissä, viiden minuutin hetkissä.
– Niiden ei tarvitse viedä paljon aikaa ollakseen merkittäviä parisuhteelle, Williams kertoo Kidspotin haastattelussa.


