Viimeisen kymmenen vuoden aikana CD-levyjen myynti on Suomessa laskenut voimakkaasti, mutta vinyylien myynti on sen sijaan yhdeksänkertaistunut.
– Vinyylissä on tunnelmaa. Varmaankin se tulee yhä kasvattamaan suosiota. Tanskassa vinyylin myynti on suurempaa kuin CD:n myynti, kertoo toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Musiikkituottajat IFPI:stä.

Fyysisten äänitteiden myynti kpl
2008 CD 5,8 miljoonaa ja 2018 637 335
2008 Vinyyli 13 688 ja 2018 99 343
Lähde: Musiikkituottajat IFPI
Viisi vuotta sitten digitaalisten äänitteiden eli suoratoistopalveluiden myynti ohitti Suomessakin fyysisten äänitteiden kuten CD-levyjen ja vinyylien myynnin.
Kivijalkakaupoilla menee hyvin
Perinteisillä levykaupoilla menee yhä mukavasti. Helsinkiläinen levykauppa Keltainen jäänsärkijä on pitänyt pintansa jo kolmekymmentä vuotta, sillä fyysiset äänitteet ja erityisesti vinyylit ovat jo useamman vuoden kasvattaneet suosiostaan.
Vinyylien ja CD-myynin osuus äänitemarkkinoista on nyt 14 prosenttia ja suoratoistopalveluiden 86 prosenttia.– Isot nimet eivät myy kappalemääräisesti niin paljon, mutta toisaalta on tultu siihen, että striimataan yhtä kappaletta ja meiltä paljon ostetaan levykokonaisuuksia, toteaa kauppiasLevykauppa Keltaisesta jäänsärkijästä.


