Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tänään ratkaisunsa kiinteistöyhtiö Airiston Helmen talousrikosjutussa, jossa pääsyytettynä on venäläismiljonääri Pavel Melnikov.
Rikosprosessi on kestänyt vuosia. Venäläistaustaiseen kiinteistöyhtiöön liittyvät rikosepäilyt nousivat julkisuuteen jo syksyllä 2018, kun viranomaiset tekivät yhtiön omistamiin tiloihin paljon mediahuomiota herättäneen kotietsinnän Paraisilla.
Jo ennen sitä huomiota olivat herättäneet Airiston Helmen venäläistausta sekä maakaupat lähellä Puolustusvoimien kohteita.
Myös käräjätuomiota on odotettu poikkeuksellisen kauan, yli vuosi. Oikeudenkäynti asiassa päättyi alkuvuodesta 2024.
Melnikov oli Airiston Helmen pääomistaja ennen kuin yhtiö asetettiin selvitystilaan vuonna 2019. Syyttäjät vaativat hänelle viiden vuoden vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Hän on kiistänyt kaikki syytteet.
Syytteet liittyvät muun muassa väitetysti pimeästi maksettuihin palkkoihin. Jutussa on myös muita syytettyjä Melnikovin lisäksi. Syyttäjät vaativat, että Melnikovin ja kuuden muun syytetyn rangaistuksia tulee koventaa sillä perusteella, että rikokset oli tehty osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.
Lue myös: Tällaisia kelloja venäläismiljonääri Melnikov esitteli oikeudessa
Puolustus: Suuroperaatio aivan turha
Airiston Helmi rekisteröitiin kaupparekisteriin vuonna 2007 toimialanaan matkailu- ja majoituspalvelut sekä kiinteistöjen omistaminen ja vuokraus. Syyttäjät sanovat, että Airiston Helmi oli kulissiyhtiö, joka oli perustettu Melnikovin johtaman rikollisryhmän toiminnan peittelemiseksi. Syyttäjien mukaan ryhmä oli tarkasti ohjeistettu, valvottu ja johdettu, vaikkei sen toiminnan perimmäinen syy tai tavoite selvinnytkään esitutkinnassa.