Varusmiehillä on todettu adenovirustartuntoja Pohjois-Karjalassa, kertoo Rajavartiolaitos.
Pohjois-Karjalan Onttolassa sijaitsevassa komppaniassa on ilmennyt adenovirusten aiheuttamia sairastumisia viime viikon aikana.
Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan 15 varusmiestä on saanut adenotartunnan Onttolassa. Kolme heistä on kotihoidossa.
Virus aiheuttaa kuumetautia, yleisvoinnin laskua ja yskää.
– Adenovirusten aiheuttamat taudit ovat nousussa siitä huolimatta, että oireisten määrä on kokonaisuutena samanaikaisesti ollut selkeästi laskussa, Rajavartiolaitoksen ylilääkäri Tomi Wuorimaa kertoo tiedotteessa.
Vakavilta tautimuodoilta on Wuorimaan mukaan toistaiseksi vältytty.
Lue myös: Rajan varusmiehillä runsaasti hengitystieinfektioita
Kuun alussa erilaisia hengitystieinfektioita
Hengitystieinfektiot liikkuivat Rajavartiolaitoksen Ivalon ja Pohjois-Karjalan varusmieskomppanioissa maaliskuun alussa. Osalla sairastuneista todettiin jo tuolloin muutamia varmistettuja adenovirustartuntoja.
Rajavartiolaitoksen mukaan varusmiesten tartuntojen laatu selvitetään, jotta tartuntojen estämiseen ja hoitoon pystytään varautumaan parhailla mahdollisilla tavoilla.
Jälkitauteina voi ilmetä poskiontelon tulehduksia ja keuhkokuumetta.

