Koronavirus kiertää edelleen maailmaa, mutta Suomessa tilanne on asiantuntijoiden mukaan jo hyvin rauhallinen. Auttaisiko ylimääräinen rokotuskierros välttämään uudetkin tartunnat? Entä onko maskin käytöstä enää mitään hyötyä?
Kasvomaskit ovat alkaneet kadota katukuvasta samalla, kun koronaluvut ovat tulleet alas.
Myös uuden selvityksen tulos tuntuu vahvistavan käytäntöä. Viime kuun lopussa julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan kasvomaskit vähentävät koronataudin, influenssan ja niiden kaltaisten hengitystieinfektioiden leviämistä väestössä vain vähän tai eivät ollenkaan. Katsaus käsitti kaikkiaan 78 satunnaistettua, kontrolloitua tutkimusta.
Lue lisää: Kasvomaskeista ei ollutkaan apua koronan leviämisen ehkäisyssä, kertoo tuore katsaus
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Asko Järvinen sanoo, että tämä tulos on ollut tiedossa jo pitkään.
– Maski ei ole epidemian torjuntakeinona kovin tehokas joukkotoimenpiteenä. Mutta kyllä maski suojaa käyttäjäänsä sillä hetkellä, kun sitä käytetään, Järvinen toteaa MTV Uutisten haastattelussa.
– Ja jos kokee itse jonkin tilanteen niin sanotusti uhkaavana tai riskialttiina, maskin kanssa pystyy oman tartunnan riskiä välttämään ja myös suojaamaan muita omalta tartunnalta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg on samoilla linjoilla.
– Maskia voi kukin halutessaan käyttää. Jos sairaana joutuu liikkumaan kodin ulkopuolella, maski voi suojata pisaroiden leviämistä ympäristöön.
